Tunteet ovat melkoinen asia. Ne eivät kuuntele järkeä, eivät lainkaan. Tunteet voivat saada ihmisen toimimaan täysin järjenvastaisesti. Joskus tuntuu vain niin tarpeelliselta tehdä jotain, mikä järjellä ajateltuna olisi parempi jättää tekemättä. Maailma on pullollaan esimerkkejä tästä.
Tässä jokin aika sitten Mies sanoi ajattelemattomuuttaan jotain, mikä loukkasi tunteitani. Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että fiksuinta olisi ollut teeskennellä ettei kuullut, ja olisimme voineet jatkaa elämää normaalisti. Mutta enpä minä tehnyt niin. Osittain syytän univajetta ja hormooneja, vaikka olen kyllä ihan luontaisestikin herkkä nainen.
Minulla oli oikeus loukkaantua. Ei silti ollut erityisen järkevää jäädä hautomaan niitä tunteita. Pari päivää olin traaginen, väärinkohdeltu sankaritar. Mies-parka ei tiennyt, mitä olisi voinut tehdä. Luultavasti ei mitään, surullista kylläkin. Minun itseni piti havahtua siihen, että olin itsekäs vatvoessani monta päivää väärään aikaan sanottuja vääriä sanoja. Ei mies ollut mitään rikosta tehnyt, eikä edes ollut tarkoittanut loukata - ainakaan pahasti.
Joskus loukatut tunteet ovat kuin hentoinen kukka, jota jää hoivaamaan. Se saa uusia muotoja ja värejä, eikä sitä hoivatessaan huomaa, miten paljon kukka oikeastaan on mielikuvituksen tuotetta. Se vain kasvaa ja rönsyilee. Se alkaa liittää itseensä muita asioita. Asioita, jotka eivät oikeastaan liity siihen mitenkään. Vain jotta loukatut tunteet saisivat jatkaa elämäänsä, että olisi edelleen oikeutettu olemaan vihainen, surullinen, petetty, uhri, yksinäinen... Kaikkea mahdollista mitä traagisen sankarittaren tulee olla. On hämmästyttävää, että tämä voi tuntua niin hyvältä ja tarpeelliselta juuri sillä hetkellä.
Ja sitten mitä? Kuplan on puhjettava joskus. Siinä ei oikeasti kasvata kukkasta, vaan hautoo hirviötä. Voin vain sanoa, että mitä nopeammin loukatuista tunteistaan pääsee yli, sen parempi. On helpompi palata olemaan rakastava puoliso, kun etäisyyttä ei ole kertynyt liikaa.
Nyt tämä asia on jätetty jo taakse, onneksi, ja rouvastelen taas tyytyväisenä. En tosin tästä nyt tänne blogiin kirjoittaisi, jos tilanne olisi edelleen meneillään. On helpompi olla objektiivinen kauempaa. On helppoa olla jälkiviisas.
