Vuokatista palattuamme pidimme välipäivän matkaamisesta vanhempieni luona. Se oli selvästi hyvä ratkaisu pojan kannalta. Me mieheni kanssa autoilemme yleensä erittäin vähän, joten poika ei ole tottunut autossamatkaaja, eikä siksi osaa nukkua hyvin autossa. Yleensähän lapset nukkuvat autossa autuaasti. Kuulemma minut ja sisaruksenikin on isämme aina sujuvasti nukuttanut käymällä kanssamme ajelemassa ympäri maakuntaa.
Reissuviikon jälkimmäinen osa koostuu suurimmaksi osaksi sukulaisvierailuista. Olemme nyt nähneet mummoa mummon perään, pappaa, ukkia, tätiä, enoa... Useita niistä ihmisistä, joita meistä on kiva tavata. Ei onneksi ketään sellaista, jonka tapaamisen olisimme halunneet välttää.
Olimme suunnitelleet matkan varrelle yhden pysähdyksen, joka ei liittynyt sukulaisvierailuihin: Valamon luostari Heinävedellä. Saimme idean kävellessämme kotikaupunkimme ortodoksikirkon ohitse. Sen ilmoitustaululle oli laitettu mainos Taivas kattona -kansantaidenäyttelystä, joka siis olisi nähtävillä Valamossa. Se tuntui jollain tavalla houkuttelevalta.
Sivumennen sanottua en ole suuri kansantaiteen ystävä. Useimmiten ne ovat jotain hieman kummallista, jonka ajatusta en oikein tavoita. Mainitussa näyttelyssä oli sellaisiakin töitä, mutta siellä oli myös taidokkaita puuveistoksia, jollaisia olisin voinut ostaa kotiinikin, jos niitä olisi siellä kaupan ollut. Minä, joka en yleensä halua kotiini mitään tarpeetonta pölyä keräämään.
Mutta pidin Valamosta melkeinpä heti ensimmäisestä hetkestäni siellä. Siellä oli parkkipaikan lähettyvillä ystävällistä henkilökuntaa vastaanottamassa matkalaisia, ja opastamassa ensikertalaisia. Saimme kehotuksen kävellä kuusitien kautta kulttuurikeskukselle, se olisi kuulema vaikuttava.
Minä suurena puiden ystävänä tartuin mieluusti ehdotukseen. Ja kuusitie ON vaikuttava. Kuuset harvoin kasvavat noin vanhoiksi ja suuriksi. Kuvasta ei pysty näkemään miten suuria kuuset oikeasti ovat, sekin tie pitää jokaisen puuihmisen itse käydä kävelemässä. Totesin miehellekin, että olen jo nyt tyytyväinen; pelkästään tämän takia kannatti tulla tänne. Mies ei sanonut mitään, mutta hän ei olekaan puuihmisiä, kuten vaimonsa.
Kansantaidenäyttelystä kerroinkin jo mielestäni olennaisen, mutta lisään vielä, että Valamon kulttuurikeskuksessa on myös historiallinen näyttely, jossa on näytteillä Valamoon liittyviä historiallisia esineitä ja taidetta. Kun palaamme Valamoon jonain päivänä, käymme katsomassa sitä uudestaan. Pojan vuoksi meidän piti lähinnä pikakävellä kyseinen näyttely läpi. Väsynyt matkalainen ei olisi jaksanut katsella asioita, joita oli liian nuori ymmärtämään. Satoja vuosia vanhaa esineistöä ja historiaa, pyh! Unimaitoa ja sitten äidin syliin tutimaan.
Koska meidän oli alunperinkin tarkoitus pysähtyä vain vähäksi aikaa, meiltä jäi paljon Valamoa näkemättä ja kokematta. Kirkkoon emme ohikulkua lukuunottamatta tutustuneet ollenkaan. Samoin mm. ravintola, M/S Sergei ja patikointipolku jäivät koettavaksi toisella kertaa. Pienen hetken käytimme toki ostosten tekoon matkamuistomyymälässä.
Ja päätimme miehen kanssa tulla uudestaan, kunhan poika on riittävän iso, että hänet voi jättää mummolaan hoitoon pariksi päiväksi. Ehkä 5-vuotishääpäivän kunniaksi ensi vuonna parin päivän vierailu? Ehkäpä hyvinkin.
Valamosta jatkoimme matkaa Itä-Suomeen tapaamaan miehen sukua. Ja paluumatkalla tapasimme jonkin verran myös minunkin sukuani. Näistä vierailuista ei mainittavasti ole kerrottavaa. Poikaa ihasteltiin. Hänen kanssaan ryömivät lattialla niin nuoret kuin vanhatkin. Me vanhemmat jäimme melkein paitsioon. Normaalia sukulointia siis. Juhannuksen vietimme anoppini kanssa leppoisissa tunnelmissa syöden ja saunoen.
Kotimatkalla teimme vielä yhden pienen seikkailun. Tulihan siinä aika paljon ylimääräistä ajoa, mutta kävimme ihmettelemässä Linnakiveä.
Toisin kuin linkin takana mainitaan, se ei näy tielle kovinkaan hyvin.
Puita ja pusikkoa on kasvanut näkösuojaksi, mutta siinä on onneksi myös
kyltti. Kyseessä on siis varsin vaikuttavan kokoinen siirtolohkare,
Suomen suurimpia. Eikä tarvitse edes patikoida, tieltä on vain
parikymmentä metriä matkaa tälle kivenjärkäleelle. Siinä riitti
ihmettelemistä useammaksi minuutiksi. Ei pojalle tosin. Juuri silloin
hän niin suloisesti malttoi nukkua autossa.
Sellainen oli siis meidän kesän reissuviikko. Useita satoja kilometrejä, vähintäänkin, tuli matkattua tuon viikon aikana. Saimme paljon muistoja, enimmäkseen hyviä sellaisia. Tämän viikon saan pitää ,iehen vielä kotona kesälomaa viettämässä, ensi viikolla koittaa taas paluu arkeen. Meille kaikille.