Minulle on aina ollut tärkeää, että mahdollinen lapsi saa "täydellisen" nimen. Minulla oli nimelle lukuisia vaatimuksia, eikä tilannetta helpota se, että nimimaku kehittyy. Ne nimet, joista pidin eniten ollessani teini-iässä, eivät olleet enää edes vaihtoehtoja. Jokatapauksessa ajattelin aina, että kun löydän nimen, joka täyttää jokaikisen vaatimuksistani, se on se oikea ja täydellinen.
Kun me teimme päätöksen, että lapsi saa tulla, aloin samalla pommittamaan miestä erilaisilla nimivaihtoehdoilla. Huomasin melko nopeasti, että nimenanto saattaa olla mahdotonta, jos tosiaan aion pitää pääni ja etsiä jokaisen pikkuvaatimuksenikin täyttävän nimen. Yksi ehdoton vaatimukseni olikin, että minun pitää voida sanoa lapselleni, että yhdessä isäsi kanssa päätimme nimen ja se oli meistä molemmista paras valinta sinulle. Jos olisin päättänyt nimen yksin, olisi prosessi ollut paljon helpompi.
Ennen raskaaksituloa oli hankalaa saada mies keskustelemaan nimistä. Hänen mielestään hyvin ehtisi sitten myöhemminkin. Silloin kun hän mielikseni suostui keskustelemaan nimistä, se oli noin vartin kestävä ehdotusten tyrmäystuokio. Ei meidän nimimaut kovinkaan paljon eroa toisistaan, vaan ongelmana onkin tuntemiemme ihmisten nimien erilaisuus. Tulin luetelleeksi useimmat miehen sedistä, enoista ja tädeistä sekä jokusen koulukaverin. Tosin samoin mies luetteli pääasiassa minun sukulaisiani (ja pari koulukiusaajaa) silloin harvoin itse ehdottaessaan jotain nimeä.
Täytyy tässä välissä huomauttaa, että minulta vei aika kauan selvittää, millainen nimimaku miehellä on. Välillä piti ehdottaa kummallisiakin nimiä vain saadakseni selvän reaktion johonkin suuntaan. Mutta ajansaatossa tämäkin selvisi. Kärsivällisyys palkittiin (kuten yleensäkin tuon miehen kohdalla).
Raskaana ollessa mies oli huomattavasti motivoituneempi miettimään nimiä. Kaipa hänkin oli jo huomannut, ettei sopivan nimen valitseminen olisikaan niin helppoa. Toki prosessia helpotti, että saimme hyvin varman ilmoituksen poikavauvasta rakenneultrassa. Vaikka siihen mennessä olimme onnistuneet tekemään nimivalinnat mahdolliselle tytölle (kolme vaihtoehtoa, joista valita sopivin lapseen tutustuttua), mutta emme yhtään pojalle. Aiemmat molempia miellyttävät nimet oli annettu toisille lapsille, mutta turhaa moittia ihmisiä hyvästä nimimausta.
En enää muista miten ihmeessä, mutta pojan syntyessä meillä oli jopa NELJÄ vaihtoehtoa kutsumanimeksi ja epämääräinen joukko toisia nimiä. Mies ei suostunut kallistumaan mihinkään nimeen ennen syntymää ja muistutteli minuakin aina muista nimistä, jos aloin mieltymään johonkin nimeen enemmän kuin muihin.
Pojan syntymän jälkeen katselin häntä sairaalassa ollessani ja tein päätökseni parissa päivässä. Puolittain vain ilmoitin, että pojan kutsumanimi olisi tämä. Se oli yksi niistä neljästä etukäteen mietityistä. Mies oli samaa mieltä kanssani. Onneksi, en olisi välittänyt käydä kiistelemään asiasta. Ongelma tulikin toisesta nimestä. Vaikka niitä oli etukäteen mietitty aikamoinen nippu, ei niistä mitään kelpuutettu. Toista nimeä etsin nimikirjoista ja -luetteloista, katselin tarkkaan lopputekstityksiä ja vaikka mitä noin kaksi viikkoa. Lopulta luovutin kahden vaatimukseni suhteen. Jos niistä antaisin periksi, olisi löytämäni nimi mielestäni mitä sopivin - olettaen, että mieskin nimen hyväksyisi.
Ensimmäisen kerran ehdotettuani nimeä, mies vastasi "Katsotaan". Raivostuttavan epämääräistä, mutta kuten olen jo maininnut, mieheni kanssa pääsee helpoimmalla antamalla hänelle aikaa. Seuraavana päivänä kysyin mielipidettä uudestaan, enkä saanut edelleenkään järkevää vastausta. Parin päivän päästä ilmoitin, että tämä on minusta se oikea nimi ja aion kirjoittaa sen tähän viralliseen maistraatin paperiin. Mies mietti hetken ja ilmoitti hyväksyvänsä asian. Niin poikamme sai nimensä.
Tällaista tämä on meillä. Minä näen paljon vaivaa löytääkseni selvittääkseni ja esitelläkseni vaihtoehtoja sekä nyhtääkseni miehestä irti mielipiteitä ja ajatuksia. Mutta ainakin hänen mielipiteensä on huomioitu. Mutta tämä on vain tarina siitä, kun toinen mielipiteineen on otettava mukaan, vaikka asia on itselle jostain syystä melkoisen vaivan arvoinen. Toki asia oli tärkeä miehellekin, mutta itse olin merkittävästi kiinnostuneempi ja innostuneempi asiasta. Jos jonain päivänä meillä on autokaupat edessä, voin kuvitella, että mies joutuu vastaavalla tavalla kaivelemaan minusta irti mielipiteitä, koska minunkin sanani painaa isoissa ja tärkeissä hankinnoissa. En kuitenkaan jaksa sillä tavalla kiinnostua autoista.
Päätin, että blogissani lapseni mainitessani kutsun häntä Pojaksi. Hetken aikaa ajattelin, että Samu-Raimo olisi hauska bloginimi pojalle, mutta laiskistuin. Tarkoitus kun ei ole keskittyä kertomaan hänestä, niin ihana kuin pikkumiekkonen onkin.
